Share on Google+Share on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Facebook

high-bay-408222_1280

Siirryin 12 vuotta sitten kuljetuspuolelta logistiikan henkilöstöpalveluiden myyntiin Baronalle. Siirtyminen sujui helposti sillä ala oli entuudestaan tuttu ja asiakaskunta osittain sama. Huomasin pian, että uudessa työssä uusasiakashankinta oli huomattavasti haastavampaa mitä kuljetuspuolella. Barona ei tuolloin ollut vielä laajasti tunnettu ja monilla asiakkailla oli negatiivinen mielikuva henkilöstövuokrauksesta. Alalla toimi henkilöstövuokrausyrityksiä omilla pelisäännöillään, mikä osaltaan loi vääriä mielikuvia koko alan toiminnasta. Baronalla tahtotila oli alusta asti toimia oikein alan sääntöjen, lain ja työehtosopimusten mukaisesti. Tiedostimme, että kasvu vaati rehellisen ja läpinäkyvän toiminnan. Markkinajohtajana olemme pyrkineet puhdistamaan henkilöstöpalvelualan mainetta ja uskon, että olemme siinä myös onnistuneet ihan perustekemisellä. Työ tosin jatkuu edelleen.

Luin juuri, että vuokratyötä tekee tänä päivänä jo noin 100.000 ihmistä ja työtä välittävien yritysten määrä on lisääntynyt yli 60 prosenttia kymmenessä vuodessa. Uskon, että ala tulee kasvamaan myös jatkossa ja uusia yrityksiä tulee markkinoille. Tämän vuoksi on hyvä, että alamme liitto HPL auktorisoi henkilöstöpalvelualan yrityksiä ja alalle on laadittu toimintaperiaatteet ja pelisäännöt. Myös osa asiakkaista vaatii tänä päivänä, että henkilöstöpalvelualan yhteistyökumppani on HPL:n auktorisoima.

Yhteiset rehelliset pelisäännöt ovat selkiyttäneet toimintoja ja osaltaan varmasti myös vaikuttaneet positiivisesti alan maineeseen. Ainakin uusasiakashankinta on tänä päivänä helpompaa kuin 12 vuotta sitten. Kun soitan uusille asiakkaille niin vastaanotto on huomattavasti positiivisempaa. Olen henkilökohtaisesti oman työni kannalta ja myös kollegoideni puolesta, jotka tekevät hienoa työtä pelisääntöjä noudattaen, iloinen alan kehityksestä ja mielikuvien muuttumisesta.

Loppuvuoden uutisointi henkilöstövuokrausalan pelisääntöjen piittaamattomuudesta kuitenkin aiheutti taas huolta. Tuleeko uutisointi vaikuttamaan taas negatiivisesti ihmisten mielikuvaan alasta? Palaammeko taas askeleen taaksepäin? Toivon, että henkilöstöpalvelualan yritykset sitoutuvat noudattamaan alan pelisääntöjä, eivätkä anna yksittäisten asiakkaiden tai nopean kaupan toiveen  horjuttaa periaatteita. Meillä Baronalla alun tahtotilamme ei ole edelleenkään muuttunut. Haluamme toimia edelleenkin reilusti, alan pelisääntöjen mukaan.