Share on Google+Share on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Facebook

Baronan tarina

Baronan alkumetrit

Vuonna 1998 kaksi opiskelijaa – Markus Oksa ja Mikko Leppänen – olivat kesätöissä rakennustyömaalla. Nousukausi oli vahvimmillaan, ja rakennustyömailla valtava pula työntekijöistä. Oksa ja Leppänen huomasivat tilanteessa oivan markkinaraon ja ryhtyivät välittämään opiskelijakavereitaan töihin samalle työmaalle, jossa itsekin paiskivat töitä. Näin saatettiin tekijät sekä tarvitsijat yhteen, ja työmaalla oltiin tyytyväisiä.

Syksyn koittaessa pohtivat miehet menneen kesän kokemuksia ja päättivät pohdinnan lopputuloksena panostaa liiketoimintaan ihan tosissaan. Leppäsen opintolainarahoilla ostettiin yritykselle faksi ja infrastruktuuri oli valmis. Hyvät kokemukset Leppäsen ja Oksan välittämistä työntekijöistä poikivat tilauksia ja niin ammuttiin lähtölaukaus Baronan toiminnalle.

Barona tänään

Barona on viime vuosina ollut Suomen nopeimmin kasvanut henkilöstöpalvelualan yritys ja on tällä hetkellä suurin henkilöstöpalveluita tarjoava yritys Suomessa. Baronaa voikin luonnehtia suomalaiseksi menestystarinaksi; reilun kymmenen vuoden aikana kahden opiskelijapojan aloittama liiketoiminta on kasvanut yhdellätoista asiantuntija-alueella 250 miljoonan liikevaihtoa pyörittäväksi dynaamiseksi, ammattitaitoiseksi yritykseksi. Kasvu on perustunut vahvaan toimialaosaamiseen, yksilölliseen ja aktiiviseen palveluun sekä jatkuvaan uuden oppimiseen ja innovaatioiden hyödyntämiseen. Markus Oksa toimii tänä päivänä Barona konsernin toimitusjohtajana.